maanantai 1. kesäkuuta 2015

Lomalla viimeinkin || Taika

Vihdoin on alkanut kesäloma! Tosin mä en ole nauttimassa Suomen kesästä, vaan oon Kaliforniassa nauttimassa 25 asteen lämmöstä kaksi ja puoli viikkoa. Eli tosiaan tänne lennettiin Perjantaina, ensin Lontooseen ja siellä vaihdettiin konetta ja lennettiin San Franciscoon. Lennot kesti yhteensä noin 13 tuntia. Lähdimme perjantaiaamuna viideltä kotoa ajamaan lentokentälle ja oltiin hotellilla Kaliforniassa lauantaiaamuyöllä Suomen aikaa, joten voitte kuvitella kuinka väsynyt sen jälkeen oli.. Tosin täällä on 10 tunnin aikero joten täällä kello oli silloin vasta kolme iltapäivällä, joten oli valvottava, että pääsisi vuorokausirytmiin mukaan.






Launtaina oltiin shoppailemassa koko päivä ja sieltä tarttui aika paljon tavaraa mukaan, ehkä vähän liikaakin.. Sunnuntaina käytiin viinitilalla tutustumassa siihen miten viinejä tehdään sekä minigolffaamassa :-) Huomenna olis sitten suunnitelmissa mennä Six Flags huvipuistoon!




Täällä kaikki on "vähän" isompaa


  
Lauantain aamupala (yritin olla terveellinen)


Täältä aattelin ehkä jopa tehdä jonkun myday videon, mutta sekin jää sitten nähtäväksi tuleeko sitä vai ei. Mutta joka tapauksessa tänne tuun ainakin tästä matkasta kirjottelemaan, joten stay tune, niin kuin täällä Amerikassa sanotaan. ;-)



 

perjantai 8. toukokuuta 2015

Sitä sun tätä || Taika

                                                                
"Taika, ei kai haittaa jos nukun vielä tän yön sun huonees, ku en millää jaksas siirtää tota patjaa nyt, voin kyl huome siirtää sen."Tätä oon nyt saanu kuunnella viimesen viikon ku Vilja on tullu kotiin ja sillä ei oo ollu omaa huonetta, kun pikkuveljien huone oli remontissa. Millonkohan sekin päivä tulee, että Vilja saa aikaseks siirtää sen patjan.

Nytten kun Vilja on tullu kotiin, niin päätettiin sitte ruveta urheilemaan ihan säännöllisesti, tehtiin oikeen treenisuunnitelmakin, että kehtais sitte kesällä käydä rannallakin. Saa nähä, että kauan saadaa pidettyä tää suunnitelma yllä.. Mutta ihan hyvin ainakin nyt tää viikko ollaan jaksettu (vaikka onkin suomen pelit täytyny ehtiä katsomaan).

Urheilusta puheen ollen käytiin niissä kisoissa nuorimmaisten kanssa. Ne oli Ilon ekat viralliset kisat, ja olin tosi positiivisesti yllättynyt ettei Ilo stressannut kuulutuksia ja uutta paikkaa. :-) Vilja ja Sveakin menestyi kisoissa, joten ei ollu ihan turha reissu! Eikä edes haitannut menoa, että vähän ripsi vettä. Viikon päästä taas koittamaan onnea uudestaan.
                                                            


Enää alle kuukausi kesäloman alkuun (ja vilja koko kesän töissä häähää) ja pari viimestäkin päivää tulee skipattua kun lähetään jenkkeihin. Sieltä aattelin tehdä ainakin jotain päivityksiä. Saapa nähdä miten Vilja selvii taas yksin kotona. Pysyyköhän auto tällä kertaa ehjänä..? 


Tältä näytti viimeksi, kun palattin kotiin.

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Viimeisiä viedään || Vilja




Enään olisi reilu viikko jäljellä koulua ja sitten lomalle! (=kesätöihin) Kiirettä pitää kun täytyy yrittää pääsykokeisiin lukea. Jos vaikka saisi sen verran luettua, että kehtaisi edes mennä kokeilemaan onneaan. Tosiaan kun vähän viime tingassa päätinkin hakea niin pikkasen meenaa tulla kiire saada luettua kaikki... Pitäisi myös saada pakattua kaikki kesätavarat ensi viikon aikana.




Lisäksi ensi viikolla olisi tarkoitus mennä muutaman nykyisen luokkakaverin kanssa syömään nyt kun ehkä viimeistä kertaa ollaan kaikki täällä. Viikonloppuna on myös tiedossa Kannus-luokkalaisten miittinki ja illanviettoa :)  Niin ja toukokussa vielä peruskoulun luokkatapaaminen! Mitenhän tässä aika riittää.. No eipähän tule tylsää!

Saapahan nähdä missä sitä on ensi syksynä. Vaihtoehtoina on Helsinki ja Kokkola. Helsingissä olisi mielenkiintoisemmat opiskelumahdollisuudet, mutta asuminen olisi niin paljon helpompaa ja halvempaa Kokkolassa, eikä tarvitsisi taas tehdä sitä muuttorumbaa. Onneksi on koko kesä aikaa miettiä ja katsoa kuinka käy.

Ja kaksi viikkoa kisoihin! Ihan innoissani odotan sitä. Eihän me olla startattu vasta kun yhden kerran kakkosissa ja sekin oli lokakuussa :o No, kohta päästään taas vallottamaan  kisakenttiä.





Mutta nyt lukemaan taloustiedettä! ->

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Kesä? || Taika

Joo tässä nyt ollu vähän taukoa siitä kun on tänne jotai viimeks kirjotellu, mutta ei nyt olekaan mitään maailmaa mullistavaa tapahtunu. Välillä tuntuu, että olis jo melkein kesä kun on niin lämpimät ja aurinkoiset säät, tosin eihän siihen kesään enää kauaa olekaan. Mutta joka tapauksessa siitä tulee tosi hyvälle mielelle! Nyt saatin sitte eilen kasattua omalle kentälle puomit ja muut, kun ei sitä luntakaan sitten pitäs varmaan enää sataa, nii pääsis agilitya treenaamaa ihan kunnolla kotonakin, siinä meni sitte pari tuntia eilen Ilonkaa treenatessa. Ja siitä päästäänkin siihen, että ilmottauduin ekoihin virallisiin kisoihin Ilon kanssa, tai oikeastaan kahtiin ja Viljakin lupas Svean kanssa tulla mukaan. Sitten siinä samassa tuli ilmottauduttua rallytoko kisoihin Unin kanssa, ja nekin ekat viralliset :-) Eli tuli nyt sitte se kisakausi avauttua oikeen kunnolla tauon jälkeen, kun ei tän vuoden puolella ollakaan ehditty käydä kisoissa ollenkaan. Nyt lenkille ja treenaamaan tulevia kisoja varten!

 Ainiin, saatiin Viljan kanssa editoitua se video, ja se nyt on mitä on.. Mietittiin, että viititäänkö ees julkasta sitä tänne, kun siinä ei näy mun pisteitä mobiililaitteissa, kun tuli vähän ongelmia.. Mutta jos kiinnostaa nii tästä alta sen pääsee katsomaan!







perjantai 3. huhtikuuta 2015

Ei kaikki voi aina onnistuu || Taika

Oltiin jo jonkin aikaa Viljan kanssa suunniteltu, että ois kiva tehdä joku video ja sittempä me päätettiinki tehdä whisper challenge. Kuvattiin se aamupäivällä tänään ja ihan hauskaakin se oli ja näin. Mutta sitten se videon muokkaus tuottikin vähän enemmän ongelmia.. Ekaks en meinannu löytää mitään millä edes muokata sitä videota, mutta sitte löysin sen ihan perus movie makerin ja sitä sitte ajattelin käyttää. Sitte ku avasin sen niin olikin uutena kivana yllätyksenä se, että se oli norjaksi elikkä mä en tajunnu yhtään siitä mitään, mut kyllä sen siitä sitte tajus, et mitä mistäki tapahtuu. Sitten ku olin sen videon melkeen kokonaan saanu valmiiks, tietokone ilmottaa että movie makerissa on jonku ongelma ja se sulkee sen välittömästi ja enhän mä sitä ollu ehtiny tallentaa joten sinne meni sitte kaikki mitä olin koko päivän aikana ehtiny tehdä. Saa nyt nähdä, ehkä se video vielä joskus saadaan julkastua.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

100% koiraa || Vilja

Onhan se jo aikakin kirjoittaa koirista kun se kuitenkin on mulla niin iso osa elämää.

En ehkä osaisi asua ilman koiraa, koska oon koko elämäni elänyt koirien keskellä. Nytkin kun käyn kotona Vihdissä niin mun koirat mukaan lukien on kuusi hurttaa jaloissa pyörimässä. Vaikka se on välillä niin rasittavaa, niin en voi kuvitella elämää ilman koiria. Joskus kun olen jättänyt koirat Vihtiin viikoksi käydessäni vain visiitillä Kokkolassa tai Kannuksessa on ollut niin outoa kun aamulla jää ylimääräistä aikaa kun ei tarvitse käyttää koiria ulkona tai kun leivänpala tippuu lattialle ja sen joutuukin itse sieltä noukkimaan, omenankara täytyykin heittää roskiin ja sohvalla ei ole tungosta.

Itse olen kyllä todennut, että mulle yksin asuessa kaksi koiraa on ihan maksimi. Pentukuumettakaan ei liiemmin ehdi kehittyä kun saa pentuja hoitaa ja hypistellä kotona noin kerran vuodessa. No toivottavasti pentusuunnitelmat eivät vielä muutamaan vuoteen ole ajankohtaisia.

Mielestäni on tärkeää jos omistaa koiran, että myös tekee sen kanssa jotain. Mulle se jotain on agility. Okei, osaa mun koirat temppuja, tokoa, hakua ja vähän sitä sun tätä, mutta pääjuttu on agility. Itse aloitin harrastuksen 9-vuotiaana meidän edesmenneellä belgianpaimenkoiralla. Sen jälkeen olen kisannut toisen belgin kanssa sekä kolmen aussien kanssa. Kaksi koiraa olen kisannut kolmosluokkaan asti ja SM-kisoihin olen kerännyt tulokset ja kisannut yhtenä vuotena. SM-joukkueessa olen ollut muutamaan otteeseen. Nuorten SM-kisojakin kiersin ahkerasti saldona yksi SM-kulta.

Tällä hetkellä kisaan Svean kanssa kakkosluokassa. Tai no viimeisen vuoden aikana ollaan ehditty käymään ehkä kolmissa kisoissa, mutta jospa nyt kesällä saisi aikaiseksi. Mulle kisaaminen on tosi tärkeä osa harrastamista. Jos en kisaisi, en jaksaisi panostaa treenaamiseenkaan. Aloitin kisaamisen niin nuorena, että en ole ikinä osannut oikeastaan jännittä/pelätä kisaamista. Päinvastoin se on mulle se mistä saan huippu fiiliksen. Me ollaan Taikan kanssa meidän perheen lapsista eniten kilpailuhenkisiä ja olemme sitä kyllä sitten muidenkin edestä. :D Onneksi kesällä päästään yhdessä kisareissuille.


Ehkäpä tämä riittää hetkeksi aiheesta koirat. :)




lauantai 21. maaliskuuta 2015

Paras porkkanakakku || Taika

Sen lisäksi, että tykkäämme herkutella, leivomme usein itse. Tykkäämme kokeilla erilaisia ohjeita ja maistella eri leipomuksia. Tänään tein porkkanakakkua ja siitä tuli tosi hyvää, joten aattelin nyt sitte kertoa sen ohjeen tännekin.

Elikkä porkkanakakkuun tulee:

n. 4 dl porkkanaraastetta
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1.5 tl vanilliinisokeria
3 tl kanelia
3 kpl kananmunia
3 dl sokeria
150 g sulatettua voita

kuorrute:
100g tuorejuustoa
50g voita
1.5 dl tomusokeria

Tehtiin siis kaksikerroksinen kakku joten siksi kuvassa kaksinkertaisesti aineksia. Ensimmäiseksi kuori ja raasta porkkanat. Sitten sekoita kaikki kuivat aineet keskenään, paitsi sokeri.



Sen jälkeen vatkaa munat ja sokeri keskenään vaahdoksi. Sulata voi. Sekoita kaikki aineet munasokerivaahtoon.





Kun olet sekoittanut kaikki keskenään, voitele ja korppujauhota vuoka, ja sitten kaada taikina vuokaan. Paista uunissa 200 asteessa noin 30 min.

Sitten voidaankin tehdä kuorrute: sekoita vatkaimella tuorejuusto ja pehmennyt voi (ei sula). Sekoita tomusokeri joukkoon ja levitä kuorrute kakun päälle. Voit myös ripotella hasselpähkinärouhetta vielä kakun päälle :-)


Ja lopuksi, nauti.